Hyppää sisältöön

Toimintakertomus vuodelta 2025

Eläkeliiton Pöytyän yhdistys ry

Vuoden 2025 toimintakertomus

Vuosi 2025 oli jälleen vilkas toiminnan vuosi. Kokoonnuimme kerhoon, aamulenkeille, retkille ja matkoille.

Tehdyn toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion toteutuminen

Vuoden 2025 toimintasuunnitelma toteutui pääosin suunnitelman mukaan. Suurimmat tapahtumat vuoden aikana oli yhdistyksen 50-vuotisjuhla Kisariihessä sekä jäsenjärjestöavustuksella toteutettu Iloinen Iltapäivä Kyntäjäntuvalla. Juhlan puhujavieraana oli Eläkeliiton Vanhusasiamies Irene Vuorisalo. Juhlaan osallistui 240 henkilöä. Iloisen Iltapäivän ohjelmasta vastasivat oman yhdistyksen sketsiryhmä sekä Seppo Soittila. Iloiseen Iltapäivään osallistui 71 henkilöä.

Yhdistyksen hallitus sekä toimihenkilöt

Puheenjohtajana Terhi Jänesniemi, varapuheenjohtajana Rauno Saarnio, sihteerirahastonhoitajana Tarja Salo, Muut hallituksen jäsenet Leo Himaissuo, Arja Keskitalo, Sisko Tamminen, Marju Mattila, Milja Qvist, Pekka Mattila, Pekka Rannikko sekä Marja-Liisa Virtanen. Matkanvetäjinä toimivat Marja-Liisa Virtanen ja Pirkko Torkki. Sisko Tamminen on toiminut kerhonvetäjänä sekä karaokevastaavana sekä Ahti Nukarinen boccia-vastaavana. Liisa Luoto on toiminut korttivastaavana (hallituksen ulkopuolela)

Kokoukset ja jäsenistö

Yleisiä kokouksia on pidetty kaksi: kevätkokous Riihikosken seurakuntatalolla 20.3. 2025, 19 osallistujaa sekä syyskokous Riihikosken seurakuntatalolla 19.11. 2025, 29 osallistujaa. Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa, osallistujia yhteensä 114. Vuoden aikana yhdistykseen liittyi 28 jäsentä. Kuolleita, eronneita ja jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä poistettiin yhteensä 33 kappaletta. Jäsenmäärä oli 31.12. 2024 613 jäsentä. Syyskokous päätti jäsenmaksuksi vuodeksi 2026 20 e.

Pienryhmätoiminta

Yhdistyksessä on toiminut yksi kuukausikerho, joka kokoontui joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 13–15 Riihikosken seurakuntatalolla. Asiantuntijavieraina kerhossa on ollut mm.Anna-Maija ja Matti Kaipainen. Maarit Pajala (Varha), Eeva Salmi (V-S Jätehuolto), Johanna Ekbom(Viking Line), Marika Routi (kirjasto). Joulukuussa lauloimme joululauluja Hannun, Tiinan ja Sepon avustamana. Osallistujia 417.

Aamulenkit jatkuivat Riihikosken seurakuntatalolta yhdessä seurakunnan kanssa joka kuukauden toinen tiistai yhteensä 10 kertaa, 218 osallistujaa.

Bocciaa on pelattu vuoden aikana 34 kertaa, yhteensä 536 pelaajaa.

Tuolijumppaa on järjestetty Markus Salon johdolla joka toinen torstai, yhteensä 16 kertaa, osallistujia 308.

Mölkkyä pelattiin kesällä 11 kertaa, osallistujia 145.

Karaokea laulettiin yhdeksän kertaa, osallistujia 43
Pelikerho kokoontui joka toinen viikko syksystä alkaen 107 osallistujaa.
Toisena uutena toimintana oli keilaus 432 osallistujaa.
Luovan toiminnan kerho ei kokoontunut säännöllisesti, mutta muutama henkilö teki ohjelmaa Iloiseen iltapäivään.

Kurssit ja koulutus

Hallitus on osallistunut piirin järjestämiin koulutuksiin ja kokouksiin. Yhdistyskehittäjäpäivään osallistui meiltä 2, kotisivukoulutukseen 1, vuosilehtikoulutukseen 3, matkavastaavien koulutuspäivään 2 sekä toimihenkilöpäivään 3 henkilöä, vapaaehtoistyön koulutus- ja virkistyspäivään 3 sekä järjestöpäivään 1. Piirin kevät- ja syyskokouksiin osallistuttiin (7+7).  Loimaan alueen aluekokouksiin osallistuttiin 11.3. (2) sekä 30.9. kokous pidettiin Riihikosken srk-talolla (27)

Yhdistys sai jäsenjärjestöavustusta 800 euroa Iloisen iltapäivän järjestämiseen. Sillä rahalla maksettiin esiintyjänä olleen Seppo Soittilan palkkio, Kyntäjäntuvan vuokra sekä mainoskulut.

Liikunta

Liikuntapäivä Haukkavuoressa pidettiin 22.5. Mukana oli 42 liikkujaa. Ohjelmassa oli Markuksen vetämä liikuntatuokio sekä erilaisia pihapelejä.  Vanhustenviikolla järjestettiin retki Kuhankuonolle, mukana 41 ulkoilijaa. Boccian aluekarsintaan osallistui meiltä joukkue (4 henkilöä), joka pääsi piirin kilpailuun Lehmirantaan, joukkue ja kannustajat yht. 8.

Vapaaehtoistyö ja vaikuttaminen

Aamulenkkien yhteydessä olemme ulkoiluttaneet Riihikodin asukkaita. Osa jäsenistä tekee vierailuja vanhusten luokse. Lauluhetkelle Riihikotiin 24.11. osallistui 53 henkilöä. Lyhtykulkue Riihikodin ympäristöön toteutettiin 13.12., mukana 18 laulajaa. Osallistuttiin Auttamisen iloa -tapahtumaan (10 henkilöä) sekä ystäväpalvelukoulutukseen (27) sekä EETU /Varha -tapahtumaan (2)  Piirin kannanottoihin yhdyttiin.

Juhlat ja kulttuuri

Yhdistyksen 50-vuotisjuhla 20.2. 240 osallistujaa
Turun kaupunginteatteri 3.5.”Isä”. 53 osallistujaa
Rauman teatteri 16.9. ”Kultalampi”51 osallistujaa
Piirin kesäteatteri Vesku-musikaali 16.7. 50 osallistujaa
Konsertti ja ruokailu Lehmirannassa 21.2. 34  osallistujaa
Piirin hengellinen päivä 16.9. 3 osallistuja
Kirkkopyhää vietettiin vanhustenviikolla 13.10. 49 osallistujaa
Jouluruokailu ja konsertti Lehmirannassa 13.12. 50 osallistujaa
Myyjäiset pidettiin 30.11. Riihikosken seurakuntatalolla
Loppiaisvaloajeluun osallistuttiin järjestämällä buffetti Mäkiäisten talolla 6.1. 2025
Osallistuttiin Loimaan yhdistyksen 50-v. juhlaan (2) sekä Yläneen yhdistyksen 45 v-juhlaan (3)

Retket ja matkat

Risteilyt Viking Gracella 17.–18.3. 106 osallistujaa, 27.–28.10.101 osallistujaa. Kylpylämatka Imatralle tehtiin 5.–8.5. 48 osallistujaa. Kesäretki Porin seudulle11.6. tehtiin kahdella bussilla, osallistujia yhteensä 86. Sokkomatka tehtiin runsaan osanottajamäärän vuoksi kahtena päivänä 13.8. sekä 21.8. yhteensä 103 osallistujaa. Kohteina olivat Paimion sairaala, Kakola sekä Luostarinmäki.

Tiedotus

Yhdistyksemme jäseniä on muistettu tasavuosien merkkipäivinä korteilla. Vuosikertomuslehtiä myytiin ja niihin kerättiin mainoksia 25 kappaletta. Lisäksi myytiin taskukalentereita sekä adresseja. Jäsenkirje jaettiin jäsenlaskujen yhteydessä. Yhdistyksen kotisivuilla kerrotaan yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista.  Yhdistyksen toiminnasta on kerrottu Turun Sanomien järjestöpalstalla maanantaisin sekä seuratoimintapalstalla Auranmaan Viikkolehdessä.  Kuntatiedotuslehdessä on ollut ilmoitus toiminnastamme. Yhdistys on myös Facebookissa.

Edustus ja yhteistyö muiden kanssa

Osallistuttiin piirin kevät- ja syyskokouksiin, hallituksen edustajat yht. 14 paikalla. Osallistuttiin piirin koulutuksiin, järjestö- ja toimihenkilöpäivään sekä Loimaan alueen kokouksiin.  Teimme yhteistyötä muiden Pöytyän yhdistysten kanssa järjestämällä kesätoria 30.5–8.8. välisenä aikana yhteensä 10 kertaa, omia toripäiviä meillä oli 5.  Vanhus- ja vammaisneuvostossa meitä edusti Marja-Liisa Virtanen, varalla Terhi Jänesniemi.

Tiivistelmä toiminnasta ja tulevaisuuden näkymät

Toimintamme oli viime vuonna oikein vilkasta ja saimme runsaasti osanottajia kaikkiin tapahtumiimme. Kesätorilla kävi runsaasti ihmisiä ja onnistuimme luomaan ihmisille mukavan kohtauspaikan seurustella ja seurata kulloinkin vuorossa olevaa ohjelmaa. Ilmatkin suosivat meitä. Onnistuimme saamaan vuoden aikana runsaasti uusia jäseniä (28), tosin poistuneitakin oli paljon(33). Hoidimme yhdessä juhlavuonna istutettuja männyntaimia.

Toivomme alkaneelta vuodelta yhtä vilkasta osallistumista kaikkeen toimintaamme ja toivomme yhä saavamme lisää uusia jäseniä yhdistykseemme. Uusia ideoita ja toimijoita otamme mielellämme vastaan.

Jaa tämä artikkeli